Lapsoset täyttivät jo 5kk muutama päivä sitten. Ja niistä on kasvannut kivan tasainen pentue. Hampaat ovat vaihtuneet hyvin, ja turkitkin rupeevat pikku hiljaa vaihtumaan.
Dumlen kanssa Tiia on kovasti käynyt mätsäreissä, ja hyvin ovat sielä pärjänneetkin. Dumle on aika samanoloinen luonteeltaan kun emä Myrtti, oikein vauhdikas ja iloinen poika.
Räyhähenki Jippikayjei "Dumle" 5kk
Daisyn perhe on koti touhuillut tytön kanssa. Ja Daisy ei ole ihan yhtä vallaton kuin emänsä ja Dumle, mutta sieltäkin löytyy sitä hännän vispaamista ja iloisuutta. Ja Daisy pääsi minun mukanani yhteen mätsäriin, ja yllättävän hyvin ensikertalaiseksi meni, mutta harjoiteltavaa toki vielä on.
Räyhähenki Timantit on ikuisia "Daisy" 5kk
Tora poikaa en ole vielä päässyt luovutuksen jälkeen näkemään, mutta suunnitteilla on treffit Toran perheen kanssa heidän mökillään. Toran kanssa on myös aloitettu tokoilu pentukoulussa, ja Sarin puheiden mukaan on hyvinkin oppivainen nuori mies, ja tästäkös minä olen kovinkin ylpeä <3
Räyhähenki Sokka Irti "Tora" 5kk veljensä Dobbyn kanssa <3
Oliver the kotipoika, on kasvannut isoksi rontiksi jolle maistuu kaiken maailman hihnat, kengän nauhat, remmit etc. Oliverin kanssa on myös käyty muutamissa mätsäreissä, ja pojan esiintyminen ja rauhallinen olemus on yllättänyt minut täysin. Mätsäreissä jätkä vaan pötköttelee paikallaan eikä jaksa kovin kummosesti hötkyillä mihinkään suuntaan. Allekirjoittaneen pitäisi nyt ottaa itseensä niskasta kiinni ja soitella haku treeni paikkaa pojalle, kuin myös ruveta puurtamaan tottiksen parissa.
Vastahan ne möyri pentulaatikossa ja oli kämmenelle meneviä! Ja nyt niitä ei meinaa jaksaa syliin nostaa! Murut siis 3kk!!
Kaikilla on lähteny kivasti elämä pentujen kanssa vauhtiin. Dumlea ja Daisya olen päässyt näkemäänkin jo luovutuksen jälkeen ja niin tietysti Oliveria nään joka päivä. Toran nään reippaan kuukauden päästä <3
Torstaina ilta päivästä lähti Tora poika kohti Tamperetta, Sarin suurperheeseen, Dobby-bernin pikku-veikaks. Tora tulevaisuudessa tulee harrastamaan hakua, tokoa ja jossain määrin näyttelyitä.
Onnea perheelle pienestä Torahampaisesta beeni pojasta <3
Dumle piän miäs, rakas mussukka lähti tänään kohti Vantaata. Tiian ja Samin perheeseen, labukka lauman touhu kaveriks. Dumle nähdään tulevaisuudessa usein näyttelykehissä, mutta tiedä mitä kaikkea muuta Tiia keksiikän :)
Onnea myös Dumlen perheeseen suloisesta pienestä nalle-karhusta <3
Nyt tämä blogi hiljenee, tulen kyllä välillä kertomaan pentueen kuulumisia ja laittamaan tuoreita kuvia. Oliverin jatkoa voi seurata meidän virallisesta koira blogista osoitteesta: http://rayhahenki.blogspot.fi/
Mamma koira hyvästelee pienen tyttönsä, mutta ei onneksi lopullisesti <3
Heippa tyttö, ei sanota hyvästi vaan näkemiin ja nähdään <3
Daisy muutti Lahteen Helenan, Riston, Saanan ja kisusten perheeseen. Daisyn kanssa tullaan tulevaisuudessa ainakin liikkumaan paljon ulkona :) Ja myös tutustumaan koira näyttelyihin, hieman mun avustamana (mikä on musta vaan niiin ihanaaaa) :)
Onnea Daisylle uuteen perheeseen ja onnea perheelle ihanasta pienestä tytöstä <3
Tiistaina on vielä eläinlääkärikäynti ja sitten lapset lähtevät vuorotellen omiin koteihinsa. Daisy lähtee torstai iltana, Tora perjantaina päivällä ja Dumle sunnuntaina. Onneksi Oliver jää ilostuttamaan meidän perhettä, onhan tämä hieman haikeaa <3
Jeah, anna mun olla se mies mikskä mä halusin tulla
anna mun antaa se mitä sä halusit multa
mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin
mun täytyy lääkettä näihin paineisiin etsii
anna mun säilyttää se voima mun sisällä
se sama voima kun isällä
erikoiset elämät luo erikoisii ihmisiä
oon yksi heistä, anna jalat maassa silti pitää
nuori tyylikäs ja varakas
ne sanoo et mä räppään vaan naisista, autoist ja rahasta
mutsi kysy luuleksä olevas James Bond
sanoin en mä tiiä, mut jotain samaa meis on
Tää ei tuu poistuu täältä koskaan
woo-oo-oo-oo, timantit on ikuisia
ja mä lupaan pysyy aitona ja aina rokkaa koska
woo-oo-oo-oo timantit on ikuisia
whoo-oo-oo-ou, whoo-oo-oo-oooo-o-oo-o-oo
timantit on ikuisia
Aah! Täällä jälleen, viides platta kultaa peräjälkeen
kutsu Kultasormeks, kuka muukaan vetää tälleen
juristit, lääkärit, Tohtorit No
tää on Casino Royale eikä mikään konttorishow
viikatemies panoksia tuonelas saa korottaa
vaik operoin Vaaranvyöhykkeel, Kuolema Saa Odottaa
rusetti suoraan, rakastan elää reunalla
panna ja juhlii ja samalla mennä keulalla
kaataa vodka martinei, kaahaa Aston Martinei
Liiga - momentumi vaan on valmiiks meil
voin lähtee tänään, Ritz Carltonista ottaa huoneen
mul on kiire elää, vaikka Huominen Ei Koskaan Kuole
saatan herää Miamissa, rullaa illal Damissa
deittaamas daamei, joita sä kuolaat instagramissa
suotta mulkata tää on vaan mun tapa
vaikka Skyfalls, onneks on ystävät turvana
Tää ei tuu poistuu täältä koskaan
woo-oo-oo-oo, timantit on ikuisia
ja mä lupaan pysyy aitona ja aina rokkaa koska
woo-oo-oo-oo timantit on ikuisia
whoo-oo-oo-ou, whoo-oo-oo-oooo-o-oo-o-oo
timantit on ikuisia
Painoin ohituskaistaa, niin et taas kortti meni
silti poliisi komeesta autosta vaan onnitteli
jouduin kirjottaa nimmarin ja viiden tonnin shekin
jatkoin festareille, korkkasin bollingerin
perin pelimiehen perinnön kiitos faijalle siitä
anna mulle Kuuraketti, tää maailma ei riitä
jo junnuna kun oltiin Lahdessa kännää
joka ilta riivas octopussy - kaheksan ämmää
herrasmieshenkeen otan tästä kaiken irti
teen syntii, mut toivon että löydän joskus naisen silti
särkenyt sydämeni, puran sen kynälleni
manageri sano, että pilalle mies hyvä meni
tarviin toimintaa, herkästi valmiin koipimaan
kun kaunokaiset vilkuttaa, niin kuinka muuten voisinkaan
elän makeeta elämää, päällä parempaa seppälää
mut on vaikee muusta kun musast rakentaa kestävää
Tää ei tuu poistuu täältä koskaan
woo-oo-oo-oo, timantit on ikuisia
ja mä lupaan pysyy aitona ja aina rokkaa koska
woo-oo-oo-oo timantit on ikuisia
whoo-oo-oo-ou, whoo-oo-oo-oooo-o-oo-o-oo
timantit on ikuisia
whoo-oo-oo-ou, whoo-oo-oo-oooo-o-oo-o-oo
timantit on ikuisia
Eihän Daisy sanan varsinaisessa merkityksessä ole ikuinen, mutta kun ajattelemme Daisyn siskoja niin siihen nähden se on ikuinen ja onhan se myös melko Timantti.
Jippikayjei
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä.
Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
Tässä on jotain mitä ei luusereiden edes kantsi koittaa himas.
Tää on niille jotka päättää selvii voittajina.
Tää on pukuhuone preppauskamaa, niille jotka löytää aina jotain petrausvaraa.
Niille jotka vetää vastustajaa kovempaa, niille jotka nuorempiaan kannustaa ja opettaa.
Tää on voittajille, niille jotka antaa kaiken. Rocky Balboa -Eye of the tiger.
Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia.
Kaikki likoon vaan vaik se suututtais kaikkia.
Viileyttä, luonnetta, maniaa, kovuutta, suoraa selkään, tääl tarvitaan totuutta!
Kyyneleitä, verta, hikee.
Loppuun asti vetämistä, vannomista Herran nimeen.
Voitontahdon näät silmistä.
Tää on niille jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä. Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä.
Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä.
Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
En suostu unelmoimaan elämääni, vaan elän unelmaani.
Sen saavuttaminen on aina ollu mulle maali.
Ei natsannu ekal, koitin uudestaan ku Dalia.
Nyt tätä koko gendree kuunnellaan mun takia, hähää.
Tai ainaki jotain sinne päin.
Siks et näin, otin irti itsestäin.
Ei voi kelaa et se tulee noin vaan.
Voittajat tekee, häviäjät puheen hoitaa.
Ja mä en suostu tupeloimaan, yks proffa pyys kauppakorkeeseen luennoimaan.
Ryysyistä rikkauksiin, elävä esimerkki. 2012 keväällä presidentti, hähää.
Tai mitään ikinä, kaikki on mahdollista niin kauan ku riittää kipinää.
Jos haluu saada, pakko antaa.. Nikke T. Päälliköidenkin on nähty itsekseen itkeneen.
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä.
Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä
jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
Oon niin, niin, niin, huono häviäjä,
että mun on aivan, aivan, aivan pakko voittaa.
Siis, siis, siis jos tahdot koittaa nii.
Anna tulla vaan.
Siis, siis, siis jos tahdot koittaa niin anna tulla vaan.
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa. Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä.
No siis todellakin jonkun piti olla Jippikayjei, ja Dumlen tulevan emännän kanssa tehtiin diili että niiden pentu on sitten Jippikayjei, ja toivon toki että tämän biisin sanoma takoutus myös Dumlen päähän ja niittäs Tiian kanssa kunniaa pitkin kehiä :D
Sokka Irti
hei, sokka irti jee sokka irti, sokka irti, jee Jee-ee-ee-ee Sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin Boom boom pow, mä vedän sokan irti rohkeut kun rokan silmis, paukkuu kun sotafilmis ...boom shakalaka tulta saatana... ruuti on kuivaa, mukis on märkää kun Chisu, vapaa ja yksin ei cupido härnää oon kai syntynyt rellestää miks hidastaa ei o hyydytty ennenkää mee kirkkoon meditoimaan, jos haluut pysyy hiljaa mut jos oot messissä, nyt ryypyt ilmaan viisasten juomaa, mut ei tee pahaa tyhmällekään ja sit kun lähtee hyväl ryhmäl vetää sellainen pikku vika mus on kai et kun maistuu, niin sit tilataan pulloittain lasken estot alas, kun oisin ulkomail vedän shotin päähän - Kurt Kobain Sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin Oo-oo-oo-oo, sokka irti, sokka irti Jee-ee-ee-ee, läträsin vaan kesän duunit laiminlöin Jos sä et tullut tinaa, vaan tissuttelee niin oisit voinu jäädä himaas vaan hissutelee kansa laulaa ja taputtaa kun liiga räppää, naulaa ja nakuttaa luvataan tinttaa, kurlataan kirkkaal täs jengis ei yksikään humalaa pilkkaa jos tekee tänään mieli vetää pari niin siin on sit turha Sievistellä -- Jani jos veri vetää, veri vetää ei muuta kun läträämään, eli vetää älä anna hyvän nousun hyytyy ei ryyppy miestä kaada, jos ei mies kaada ryyppyy Sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin Oo-oo-oo-oo, sokka irti, sokka irti Jee-ee-ee-ee, läträsin vaan kesän duunit laiminlöin Vaikka selitykset alkaa ontumaan mä en ota morgulaa tän kesän läträän, mä vedän häppää tallaan omaa polkua... (x2) Sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin sokka irti, mä vedin päivin öin läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin Oo-oo-oo-oo, sokka irti, sokka irti Jee-ee-ee-ee, läträsin vaan kesän duunit laiminlöin
Tutustukaapa Toraan, ja kysykää sitten miks Sokka Irti ja miksi nää sanat. Se on sellai ärripurri ja mä en yhtään ihmettele jos se aikuisena haistattelee pitkät hommille :D
Kuka Muu Muka
Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T.
Tiedätkö on keveempää raidaa yksin edellä aikaa tehdä juttui joita toisista ei oo tekemään lainkaan puolet räppäreist ei tajuu rimmaamisest mitään ennen mikkiin päästämistä pitäis kirjalliset pitää ja vaikka kuinka koitatte, niin ette te kii saa mä kruisaan stadissa hissukseen vetelen Eshishaa ne on trendejä mitä mä luon ja mitkään säännöt ei pysty pitämään mua älä esitä, älä kysele nimee Chekkosta et parhaana päivänäskään kykene imee moni vesseli höpöttää olevansa stadin kovin mä kelasin rokkaa ens vuonna stadionin
Ota mallia, ota, ota mallia tee niin kuin mä, ota mallia kuka muu muka, kuka kuka muu muka, Cheek luukuta!
Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T. jos et mun tyylii tajuu se meinaa, että sulla ei oo tyylitajuu Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T. jos et mun tyylii tajuu se meinaa, että sulla ei oo tyylitajuu
Junnuna mä kuljin jengin nokassa, ne sano mua pikkupomoks olin niin fashion et juntit huuteli vitun homoks nyt media tituleeraa mua tyylitaituriksi mut kutsu samaan hengenvetoon lyylitaikuriksi abrakadabra simsalabim tytöt ilmestyy mun luo, miks itse liikahtaisin nuori dokaaja kinkkui muotiblogaaja mirkkui fondii, brandii, razzii varattui tai sinkkui loppuviikon jälkeen usein sipissä - oon rikki nykyään mis vedetään niin vipissä on vippi oon niin leija lennän täysin omilla veveleillä edes Marty McFly ei tiedä juttui ennen meitä mut välillä tää haippi pännii mul on 99 ongelmaa kaikki ämmii
Ota mallia, ota, ota mallia tee niin kuin mä, ota mallia kuka muu muka, kuka kuka muu muka, Cheek luukuta!
Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T. jos et mun tyylii tajuu se meinaa, että sulla ei oo tyylitajuu Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T. jos et mun tyylii tajuu se meinaa, että sulla ei oo tyylitajuu
Meinaan kaikki enkat rikkoo, rullaa kunnes renkaat irtoo tänä vuonna teen taas hilloo, lehdet vertaa dingoon mainosmiehet haluu krääsää mun nimen alle mä teen tän levyn nyt hei pitäkää ideanne en tee mitään mistä en kunnolla tiedä nää kirjat ja leffat ne on tulossa vielä duunaan mitä jehut duunaan haluutte mut eduskuntaan mut pyöritän Suomee jo muutenkin - peruspullaa
Ego on I.S.O. rullaan reikä päässä J.F.K. ooo ooo o ou edelleen E.P.M.T. Kukaan muu ei tee tälleen oo ooo o ou
Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T. jos et mun tyylii tajuu se meinaa, että sulla ei oo tyylitajuu Kuka muu muka, kuka muu muka J.H.T. jos et mun tyylii tajuu se meinaa, että sulla ei oo tyylitajuu
No siis KUKA MUU MUKA???? Mä sanoin ihan alusta et pentu joka jää mun omistukseen (sijoitus tai omaks omaks) on Kuka muu muka, koska kun yhdistää sen tuohon kennelnimeen Räyhähenki, KUKA MUU MUKA??? Ja no toivon että Oliverista kasvaessa löytyy samanlaista luonnetta ja egoa kun tässä biisissä :)
Niin tosiaan nimet ovat nyt virallisia, koska pennut ovat rekisteröity, ja niitä voi tsiigailla jo jalostusjärjestelmässä.
Pennut täytti viime sunnuntaina jo 6vk!!! Apua, kohta ne jo lähtee omiin koteihin, onneksi Oliver jää ilahduttamaan meitä :)
Pennut ovat pääset päivällä aina välillä riehumaan pitkin kämppää ja touhumaan meidän kääpiölaumankin kanssa, kun Myrtti jo ilomielin jakaa hoito vastuuta jo muillekkin :'D
Ja voih, kyllä niistä tuota sotkua tuleekin, saa kävellä talouspaperi rullan kanssa perässä :DDD Ja sanomalehtiä saa olla vaihtaa monta kertaa päivässä! Myrtti kyl vielkin auttaa kakkojen siivoomisessa, ja toisinaan huutelen sen siivoomaan, käännän vaan katseen pois....ei noi kakat enää ihan pikkasia ole!!!
Lauantaina olikin Toralla iso määrä vieraita, kun lähes kaikki uudet perheen jäsenet tulivat katsomaan poikaa, yksi lapsista puuttui ja toki tuleva iso-veikka berni ja perheen kisunen :)
Tänään meillä kävikin kivoja vieraita (pennuista ei lopulta ehkä NIIN kivoja). Tuomo (Isaac iskän omistaja) tuli siruttamaan pennut ja otti myös pennuista mahti kuvat, jotka ovat tässä lopussa. Ja vasta kun Tuomo oli lähdössä, se kertoi että myös isukki oli mukana, mutta eihän sitä voinut sisälle tuoda enkä minäkän sitten enää autolle lähtenyt moikkaamaan. Eiköhän me kesäl järkätä rehvit, mis koko pentu katras ja isukkikin paikalla :)
Ja sitten tässä nämä 6½vk kuvat, jotka siis Tuomon käsialaa: